Henkilöstöpäällikkö, Seinäjoki ja Haapavesi

Valio on suomalaisten rakastama ruokatalo. Meillä on lämmin ja kannustava yrityskulttuuri. Olemme työpaikka, jossa viihdytään hyvin. Tärkein voimavaramme ovat sitoutuneet ja osaavat valiolaiset, jotka toteuttavat strategiaa ja kasvuamme päivittäisessä työssään. 

Valion People-toiminnossa on kokeneita HR-ammattilaisia, joilla on vahva halu tukea liiketoimintaamme. Jos intohimonasi on esihenkilöiden tukeminen työsuhteen elinkaaren eri vaiheissa ja uskot, että yrityksen menestys on kiinni ihmisistä ja yhdessä tekemisestä, liity valiojengiin!

Haemme HR Operations Finland -tiimiimme toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen kokenutta henkilöstöpäällikköä, jonka vastuulla ovat Seinäjoen ja Haapaveden tuotantolaitokset.

Vastuualueesi on monipuolinen ja siihen kuuluvat muun muassa työsuhdeasiat, rekrytointi, työterveyshuoltoyhteistyö ja työkykyasiat. Olet näissä luottokumppani tehtaan johdolle ja esihenkilöille. Tuet, sparraat ja neuvot heitä. Innostut itsekin siitä, kun he onnistuvat omassa johtamistyössään. Meillä yhteistyö on oikeasti voimavara. Olet aktiivisesti mukana luomassa yhtenäisiä linjauksia ja kehittämässä toimintatapoja muiden osaavien HR-ammattilaisten kanssa. Itsenäisyyttä ja määrätietoisuutta puolestaan vaaditaan, kun viet yhteisiä päätöksiä käytäntöön ja varmistat niiden toteutumisen omalla vastuualueellasi.  Pidät myös tiiviisti yhteyttä eri sidosryhmiin, kuten luottamushenkilöihin.   

Valion muiden tuotantolaitosten kokeneet henkilöstöpäälliköt toimivat tiiviisti tiiminä, jossa jokainen jakaa avoimesti omaa osaamistaan ja jossa jokaisen vahvuuksia hyödynnetään. Meidän tiimissämme viihtyy, kun tekee töitä huippuasenteella, haluaa jatkuvasti oppia uutta ja kehittyä, on ylpeä omasta tekemisestään ja lähestyy asioita ilon kautta. 

Seuraavat asiat auttavat sinua roolissasi

  • usean vuoden kokemus operatiivisista HR-asioista
  • vahva osaaminen työsuhdeasioissa
  • kokemusta esihenkilöiden tukemisesta rekrytoinneissa ja vaativissa työkykyasioissa
  • liiketoimintalähtöinen asenne ja kyky toimia matriisiorganisaatiossa 
  • valmentava ja innostava ote esihenkilötyön tukemisessa
  • itsenäisyys, oma-aloitteisuus ja ongelmanratkaisukyky
  • erinomaiset yhteistyö-, vuorovaikutus- ja neuvottelutaidot
  • kokemus työskentelystä teollisessa ympäristössä ja esihenkilötyöstä on etu
  • tehtävään soveltuva koulutus (esim. amk-taso)
  • matkustusvalmius tuotantolaitosten välillä 
  • sujuva suomen ja englannin kielen taito

Sinulle tarjoamme osallistavan ja kannustavan työyhteisön sekä haasteellisia tehtäviä, joissa saat syventää osaamistasi ja kehittää uutta. Saat myös käyttöösi suuren elintarvikeyrityksen henkilöstöedut. Monipuoliset tuotannon tehtävät ja verkostoituminen Valion eri toiminnoissa työskentelevien valiojengiläisten kanssa mahdollistaa jatkuvan uuden oppimisen. Kannustamme kokeilemaan ja kehitämme asioita porukalla. Tehtävä edellyttää säännöllistä työskentelyä Seinäjoen ja Haapaveden toimipaikoilla, mutta mahdollistaa myös hybridityöskentelyn.  

Odotamme sinua innolla mukaan tiimiimme!

Lisätietoja Director of HR operations Finland Sari Kulmala kertoo mielellään lisää tehtävästä. Voit soitella puh. 050 5651954 / 10.8. klo 15-17, 23.8. klo 9-10 ja 31.8. klo 16-17.

Hakemukset palkkatoivomuksineen pyydämme 2.9.2022 mennessä hakulinkin kautta. Käsittelemme hakemuksia aktiivisesti jo hakuprosessin aikana.

Me valiolaiset teemme töitä paremman elämän palveluksessa. Innovatiivisessa porukassamme kehitetään ja valmistetaan ravitsevia ja rakastettuja elintarvikkeita. Juuremme ovat vahvasti Suomessa ja tuotteemme tunnetaan jo 60 maassa. Viennissä olemme Suomen merkittävin ruokatalo. Vaalimme työssämme vastuullisuutta, ja yhdessä kumppaneidemme kanssa tavoitteenamme on tehdä maidostamme hiilineutraalia vuoteen 2035 mennessä.

Olemme kotimaisten maitotilayrittäjien omistama yritys. Valiolla on töissä yli 4 000 eri alojen ammattilaista ympäri maailmaa, meijeristeistä insinööreihin ja myynnin osaajiin. Tarjoamme ison talon eväät ja viisauden jokaiselle valiojengiläiselle, sillä meillä on tilaa kasvaa ja kehittyä osana arvostettujen ammattilaisten yhteisöä.

Lisätietoa meistä:

Valion tuotantolaitokset Suomessa | Valio

Hakusanat: työpaikat Seinäjoki, työpaikat Haapavesi, työpaikat Pohjanmaa (Seinäjoki, Vaasa, Kokkola, Oulu), työpaikat HR, työpaikat henkilöstötoiminnot, työpaikat People

Hakuaika alkaa: 04.08.2022 09:00Hakuaika päättyy: 02.09.2022 23:59

Jaa ilmoitus