Valmistuksenohjaaja, Lapinlahti, määräaikainen


Valio Oy Lapinlahden tehdas sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Lapinlahden keskustan tuntumassa hyvien liikenneyhteyksien varrella Kuopion ja Iisalmen välillä. Valmistamme teollisuuden raaka-aineeksi maito- ja herajauheita sekä kuluttajapakattuja maito- ja lastenruokajauheita noin 35 miljoonaa kiloa vuodessa sekä Edam- ja Emmental tyyppisiä juustoja noin 23 miljoonaa kiloa. Tehdas työllistää noin 280 henkilöä erilaisissa tuotannon ja kunnossapidon tehtävissä. Kuulumisia Lapinlahden tehtaalta

Haemme jauhetehtaalle tuotantoon lastenruokajauheiden tuotantoprosessiin valmistuksenohjaajaa       6 kuukauden määräaikaiseen työsuhteeseen. Työaika on normaalisti klo 06–16 välisenä aikana. Satunnaisesti myös ilta- ja yövuoroja.

Työskentely jauhetuotantotiimissä edellyttää erinomaisia vuorovaikutus- ja ryhmätyöskentelytaitoja, hyvää fyysistä kuntoa. Lisäksi on tärkeää, että sinulta löytyy jämäkkä ja vastuullinen ote työhön, sekä olet oma-aloitteinen.

Valmistuksenohjaajana olet osana jauhetuotantoprosessia valmistamassa tuotantosuunnitelmien mukaisia tuotteita asiakkaille. Valmistuksenohjaajana vastaat lisäksi koeajojen toteutuksesta yhdessä tuotevalmistajien kanssa. Tärkeimpinä tehtävinäsi ovat: pesut, tuotesiirrot, varastointi ja niiden ylläpito, prosessilaitteiden käyttö ja jauheannostelut. Työ vaatii hyviä vuorovaikutustaitoja ja positiivista asennetta. 

Tule töihin Valiojengiin! Toivoisimme, että pystyisit aloittamaan mahdollisimman pian, mutta viimeistään 8.7.2024 mennessä.

Olet arvostettu osa yhteisöä, jossa töitä tehdään lämpimässä ja kannustavassa hengessä. Työ on monipuolista ja kiinnostavaa elintarvikealan työtä, jossa työsi kädenjälki näkyy.

Voit olla etsimämme henkilö, jos sinulla on 

- Hyvät tiimityöskentely taidot

- Oma-aloitteisuutta, ongelmanratkaisutaitoja ja jämäkkää otetta työtehtäviin

- Kykyä sopeutua nopeasti muuttuviin tilanteisiin

Lisäksi arvostamme

- Meijeri- tai elintarvikealan peruskoulutusta ja/tai työkokemusta elintarviketuotannosta tai laboratoriotoiminnoista

- Hygieniapassia ja trukkikorttia

- Tietotekniikan perusosaamista, SAP- ja tehdastietojärjestelmien tuntemus ovat eduksi

Tehtäviisi kuuluu:

- Lastenruokajauhetuotantoprosessissa työskentely 

- Näytteenotto tuotteista hygieenisesti, laatusuunnitelmien mukaisesti.

- Laatujärjestelmän noudattaminen

- Yleinen siisteys, järjestys ja hygienia

- MMC- ja SAP-hallinta

- Trukkityöskentely

- Muut osoitetut tehtävät tilanteen vaatiessa

Palkkaus SEL:n työehtosopimuksen mukaan. Tehtävässä aloitus mahdollisimman pian / sopimuksen mukaan. 

Valiolla katsomme tulevaisuuteen kaikissa toiminnoissa, siksi tuemme aktiivisesti työssä kehittymistä, kasvua ja kouluttautumista. Olemme arvostettu työnantaja, jonka palveluksessa voit kehittää omaa osaamistasi tekemällä merkityksellistä työtä. 

Kun aloitat meillä, saat hyvän perehdytyksen työtehtäviisi, jossa sinua tukevat esihenkilö ja työkaverisi. Saat myös käyttöösi suuren suomalaisen elintarvikealan yrityksen henkilöstöedut.

Lisätietoa tehtävästä soittamalla antaa tuotantovastaava Tuomas Patjas, puh 050 398 8933 / klo 15–16 arkipäivisin. Sähköposti: tuomas.patjas@valio.fi.

Hakuohjeet: Jätäthän hakemuksesi hakulinkin kautta viimeistään 1.7.2024 mennessä.


Hakuaika alkaa: 14.06.2024 07:00Hakuaika päättyy: 01.07.2024 23:59

Jaa ilmoitus