Etuuspäällikkö, Helsinki

                                                                                  

Valion Eläkekassa ja Valion Keskinäinen Vakuutusyhtiö huolehtivat Valio Oy:n ja Valion toimintaan läheisesti liittyvien osakkaiden palveluksessa olevien työntekijöiden eläketurvasta sekä työtapaturma- ja ammattitautivakuuttamisesta. Valion Eläkekassa hallinnoin noin miljardin euron arvoista sijoitussalkkua. Eläkkeensaajia kassalla on noin 5700 ja vuonna 2023 eläkkeitä maksettiin noin 111 miljoonaa euroa. Valion Keskinäisellä Vakuutusyhtiöllä on vakuutettuna noin 5000 henkilöä ja sattuneista työtapaturmista ja ammattitaudeista maksettiin vuonna 2023 korvauksia noin miljoona euroa. 

Haemme vakuutustoimintoomme etuuspäällikköä vastaamaan eläkekassan ja vakuutusyhtiön etuuskäsittelyyn liittyvistä tehtävistä. Etuuspäällikkö toimii tiiviissä yhteistyössä vakuutuspäällikön sekä vakuutustoiminnon muiden asiantuntijoiden kanssa ja on tärkeässä roolissa varmistamassa laadukkaan etuuskäsittelyn toteutumista. Etuuspäällikkö toimii neljän eläke- ja korvausasiantuntijan esihenkilönä. 

Keskeiset työtehtäväsi: 

  • Etuustoimintojen prosessien ohjaaminen ja kehittäminen sekä etuustoimintojen järjestelmäkehitys
  • Vakuutustoiminnossa työskentelevien eläkeasiantuntijoiden ja korvausasiantuntijoiden esihenkilönä toimiminen
  • Työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisten korvausasioiden käsittely sekä tarvittaessa työntekijän eläkelain mukaisten etuusasioiden käsittely ja näihin liittyvä asiantuntijatyö

Etuuspäällikön tehtävässä painotetaan etuuskäsittelyyn liittyvien prosessien ja järjestelmien aktiivista kehitystyötä. Etuuspäällikkö vastaa työntekijän eläkelain, Valion Eläkekassan A-osaston lisäturvan ja työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisten etuusasioiden käsittelyn ohjaamisesta ja oikeellisuudesta sekä toimii eläke- ja korvausasiantuntijoiden varahenkilönä. 

Jotta menestyisit tehtävässä, toivomme sinulta: 

  • Tehtävään sopivaa koulutusta
  • Käytännön kokemusta työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisista korvauskäsittely- ja asiantuntijatehtävistä
  • Yhteistyökykyisyyttä ja joustavuutta
  • Oma-aloitteista, analyyttistä ja kehitysorientoitunutta työotetta
  • Kykyä etsiä kestäviä ratkaisuja
  • Halua jatkuvaan oppimiseen ja kehittymiseen.

Aiempi kokemus esihenkilötyöstä ja työeläkealan etuusasioiden tuntemus katsotaan eduksi. 

Teemme työtä hybridiperiaatteella, huomioiden työntekijän ja tiimin toiveet etä- ja lähityöhön. 

Meiltä saat: 

  • Monipuolisen ja mielenkiintoisen tehtäväkentän: pieni ja tiivis työyhteisö, jossa pääset olemaan monessa mukana
  • Mahdollisuuden kehittää ja kehittyä ammatillisesti: pääset osallistumaan tuleviin kehitysprojekteihin ja käytössäsi on monipuoliset Valion koulutusmahdollisuudet

Työpisteemme sijaitsee Helsingissä Pitäjänmäellä, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Maistuvan ja edullisen lounaan voit nauttia henkilökuntaravintolassamme, tontilla sijaitsee myös henkilökuntamyymälä sekä erilaisia tiloja liikunnan harrastamiseen. 

Lisätietoja tehtävästä: Tehtävä on vakituinen ja kokoaikainen. Vakuutuspäällikkö Johanna Heikurainen vastaa mielellään kysymyksiisi ja kertoo lisää avoinna olevasta tehtävästä/ +358 50 398 8761 / pe 30.8. klo 14-15, ke 4.9. klo 9-9:30, to 5.9. klo 10.30-11.

Hakemukset: Käsittelemme hakemuksia aktiivisesti jo hakuaikana, joten jätäthän hakemuksesi ansioluetteloineen ja palkkatoiveineen mahdollisimman pian, viimeistään sunnuntaina 22.9.2024 hakulinkin kautta. 

Lisätietoa meistä: 

Valion Eläkekassa (valionelakekassa.fi)

Valion Keskinäinen Vakuutusyhtiö (Valion Keskinäinen Vakuutusyhtiö (valionkeskinainenvakuutusyhtio.fi) 

Luotettavuusselvitykset:

Valitulle henkilölle tehdään käytäntömme mukaisesti luotettavuusselvitykset (luottotiedot, huumausainetestaus).                                                                                                      

                      

Hakuaika alkaa: 27.08.2024 17:00Hakuaika päättyy: 22.09.2024 23:59

Jaa ilmoitus